Arvosta itseäsi, nainen!

Arvostus.

Arvostus on asia jota ei tarvitse ansaita. Jokaista ihmistä pitäisi jo lähtökohtaisesti arvostaa sellaisenaan ja kohdella sen mukaisesti, arvokkaasti. Jokainen on myös toisaalta itse vastuussa siitä, että arvostaa itseään eikä anna muiden kohdella huonosti. Helpommin sanottu kuin tehty.

Lähtökohtana tämä on jo vaikea yhtälö, sillä helposti sitä sietää asioita joiden kohdalla huomaa miettivän, ettei tämä tunnukaan itsestä hyvältä. Lisätään tähän yhtälöön vielä rakkaus ja olemme niin vaikeiden asioiden äärellä että en tiedä kuka olen tästä kirjoittamaan. Kuka määrittelee, mikä on riittävä arvostus ? Voiko sitä määritellä? Mitä olet valmis sietämään, rakkauden nimissä?

Joku kestää syrjähypyt selittäen itselleen että ansaitsi sen, koska on itse ajanut tilanteen siihen pisteeseen. Toinen ei siedä valehtelua yhtään. Kolmas on valmis tekemään mitä tahansa jotta rakkaus, se toinen ihminen siitä viereltä ei katoa koskaan. Neljäs ottaa vastaan iskut ja haukut, koska kyllähän se toinen rakastaa kuitenkin. Olen ollut näistä neljästä ihmisestä jokainen. Olen nämä neljä ihmistä, tai pikemminkin olen viides versio itsestäni johon nämä neljä edellistä versiota ovat vaikuttaneet.

Riittävä arvostus itseä kohtaan näkyy hyvänä olona, iloina, suruina, hymyinä, itkuina. Siinä, että tietää missä omat rajat milloin minkäkin asian suhteen kulkevat. Osaat sanoa ei, silloin kun pitää. 

Elämä on muovannut omaa ajatteluani lukuisia kertoja, aina jonkin kriisin johdosta. Toki elämä on tehnyt osansa, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei surkeilla sattumuksilla olisi isompi rooli. Olen janonnut rakkautta, melkein hinnalla millä hyvänsä. Olen ollut valmis tekemään mitä vaan, jotta saisin kokea sen tunteen, että olen jollekin ykkönen, en aina kakkonen. Sen tunteen, että joku arvostaa minua minuna. Että riitän, eikä aina tarvita jotain sivujuttuja. Surkeiden sattumusten summana tein aikanaan päätöksen ettei minulle enää valehdella. Aivan kuin voisin sen itse päättää, mitä joku muu tekee, mutta ainakin ajattelin voivani päättää ettei sitä tarvitse sietää. Sen verran arvostan itseäni.

Oletpa kuka tahansa, arvosta itseäsi. Niin minullekin sanottiin, kun kaikki räjähti silmille.

Olen kokenut avioeron kerran. Toinen kerta on vireillä. Se sai pohtimaan kaikenlaista, mm. tätä arvostus asiaa. Kirjoitin instagramiin tilini stooreihin yhä pidempiä ja pidempiä pohdintoja eroon liittyen, kirjoitin pahaa oloa pois. Tila oli rajallinen, niinpä idea tästä blogista sai alkunsa. Ja koska nopeat liikkeet ovat näyttäviä, ideasta toteutukseen meni muutama tunti.

Ja voi pojat, tätä pahaa oloa riittää. Toivottavasti joskus myös hyvääkin oloa. Instagramissa tilini on saanut kiitosta sen aitoudesta, siitä etten peittele pahaa oloa, ärsytystä ja vitutusta. Joskus elämä potkii päähän, toisina päivinä katselen maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Niinpä toivon, että tämä blogikin pystyy samaan. Näyttämään elämän sellaisena kuin se on, iloineen ja suruineen.

Koska sitä tämä elämä on, iloa ja surua. Välillä kompuroidaan ja hetken päästä juostaan ylämäkeen hymyssä suin. Sarkasmilla sekä pessimistisellä elämänasenteella elämä maistuu vähän erilaiselta.

 Tervetuloa mukaan!