(Omavarainen) Elämä ja ihmiset ovat ihania!

 Tämä kirjoitus on osa Suuntana omavaraisuus- sarjaa. Kirjoituksen lopusta löydät linkit muiden omavaraistelijoiden blogeihin.

Postauksia ja bloggaajia löydät instasta hästagillä #suuntanaomavaraisuus. 
Tarkoituksena on, että joka kuun ensimmäinen sunnuntai klo 9 päräytetään eetteriin omalla aiheella rajattu postaus omavaraisuuteen liittyen. Omavaraistelijoita löytyy melkeinpä joka kasvuvuohykkeeltä ja www.tsajut.fi (Satu) ja www.korkeala.fi (Heikki) koordinoivat hommaa eteenpäin vuosien kokemuksella. Maaliskuun aiheena on tuoda esiin jokin iloa tuova asia omassa yhteisössä, kylässä tai muussa - ihminen, tapa, toiminta tai hetki joka saa hymyn huulille!

(Omavarainen) Elämä ja ihmiset ovat ihania - #suuntanaomavaraisuus postaus maaliskuu 2024

En koe, että kuulun vielä niinkään mihinkään yhteisöön omavaraisuuden osalta, sillä kaikki tutut ja vähän tuntemattomammat omavaraistelijat asuvat pidemmän matkan päässä - toisaalta yhteisö on sekin. Tuosta yhteisöstä olen hyvin lyhyessä ajassa oppinut sen, että kaikki on mahdollista jos vain vähän jaksaa nähdä vaivaa. Se onkin mielestäni omavaraisesta elämästä kiinnostuneiden ihmisten supervoima - luoda uskoa muihin kanssamielisiin ja tarvittaessa auttaa matkalla.

Ajattelin ennen maalle muuttoa, miten ihanaa on kun saa olla omassa rauhassa, yksin. Tähän vaikutti kerrostaloasumisen aikana syntynyt pelko siitä, että kaikki äänet kuuluu toisiin asuntoihin ja pikku hiljaa kaikesta valitettiinkin - lasten äänistä kun koronasulku ensimmäisen kerran iskettiin eetteriin. Silloin, kun kaikkien tuli pysyä kotona, koulut suljettiin ja työpaikat hiljeni. Eipä se ollut enää elämää, käskeä lasten olla hiljaa aamusta iltaan ja pelätä koska oman elämän normaalit äänet saavat toisissa aikaan ärsytyksen.

Maalle muuton jälkeen sitä on oppinut ajattelemaan naapureista hieman eri tavalla, onneksi. Ensimmäisinä kuukausina minut paljasjalkaisena helsinkiläisenä yllätti muiden ihmisten hymyt, jutulle jääminen lenkillä. En toki väitä, etteikö helsinkiläiset katsoisi toisiaan hymyillen silmiin aina ohi kävellessä tai kylänraitilla tavatessa, mutta... Ehkä siinä lausahduksessa on jotain perää, että maalla on mukavaa. Muistan kuinka ensimmäisten viikkojen aikana eräs naapurimme tuli ovelle ja toivotti tervetulleiksi kylälle. Miten mahtavaa, ajattelin. Hän on kirjoittanut kirjan kylämme historiasta ja olihan se pakko heti tuolloin ostaa. Siitä oli jopa hyötyä sosionomiopinnoissa - uskokaa tai älkää. Tai kuinka polttopuita tuonut kyläläinen toivotti tervetulleeksi kylälle. Pieniä asioita, mutta valtava merkitys juuri paikkakunnalle muuttaneelle.

Hieman harmittaa, ettei juuri muihin ole kylällä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tutustunut, sillä joskus sitä kaipaisi ihan vain juttu tai lenkkiseuraa. Mehumaijaa on kuitenkin lainattu! Toisaalta introvertti sisälläni viihtyy myös ilman tiivistä yhteisöä. Ei ehkä olla päästy aivan "sisäpiiriin", sillä ollaan muualta tulleita, tästäkin muut muualta tulleet ovat varmasti eri mieltä ja se heille suotakoon. Olen kuullut myös villiä huhua, että kylällä aina autetaan muita, mutta sattuneesta syystä tämä on vielä jäänyt kokematta.

Kylällämme toimii myös seurantalo, mutta ilmeisesti sen aktiiviset päivät ovat takanapäin. Tai ainakaan tapahtumat eivät ole saavuttaneet kaikkia potentiaalisia kävijöitä. Siellähän voisi järjestää jos jonkinmoista tapahtumaa ja workshoppia.. Juuri sellaista tekemistä jossa pääsisi tutustumaan muihin ja härväämään kaikenlaista mielenkiintoista.

Lähinaapurimme ovat kuitenkin aivan timanttia. Tarjosivat heti apuaan vaatimattomasti kaikessa, rouva oli jopa ensimmäisinä kouluviikkoina saattamassa lapsia pysäkille. Sittemmin olen oppinut, että jos pienimmät lapseni katoavat, he löytyvät naapureilta. He ovat kuin vara-mummila pienemmille lapsille. Täällä asuessani olen ymmärtänyt sanonnan "koko kylä kasvattaa" merkityksen aivan eri tavalla, kuin kaupungissa asuessamme. Heiltä olemme saaneet myös sepelintuojista lähtien kaikki tiedot, jos jotakin on tarve tehdä. Vastavuoroisesti kiikutan heille leipomuksia ja tarjoudun lenkkiseuraksi - tai ehkäpä he tarjoutuvat minulle lenkkiseuraksi, kuka näistä ottaa selvää. Numerot on vaihdettu saatesanoilla jos apua tarvitsee, niin soittakaa.

Omavarainen elämä on parasta keväällä ja kesällä.

Näin ajattelin kun tätä postausta aloin kirjoittamaan. Kuitenkin ajatus harhaili rivien väleissä ja tajusin että itseasiassa kaikki vuodenajat ovat parasta. Talvikin, jolloin lumityöt ärsyttää tietyssä pisteessä ja kaikki toivoo jo kevään saapuvan. Koska talvella voi neuloa takan ääressä kaikille uutta villasukkaa, pipoa ja villapaitaa, suunnitella tulevaa kasvukautta ja opiskella uutta, on talvellakin siis tarkoituksensa. Itse tutkiskelen esimerkiksi instasta, mitä muut suunnittelevat kasvattavansa. Yleensä sieltä löytää hyviä vinkkejä tietyistä lajikkeista, jotka omalla kasvuvyöhykkeellä menestyvät ja täten voi välttyä mahdollisesti sudenkuopilta omalla pihalla. Samoin olen onnistunut sitä kautta löytämään muutamia kullanarvoisia remonttivinkkejä. Luen myös lehtiä ja kirjoja, selaan blogeja ja yritän muistaa kaikki uudet asiat joita haluan kokeilla.

Kesää ei kuitenkaan voita mikään, sillä sadon kerääminen omalta pihalta saa joka kerta hymyn huulille. Leivänpäällissalaatit voi käydä hakemassa aamupalapöytään yökkärissä tai syödä välipalan suoraan puskasta. Kuinka ihanaa! 

Parasta omavaraisessa tai omavaraisuuteen pyrkivässä elämässä on mielestäni kuitenkin uuden oppiminen, ehdottomasti, sillä samalla tulee entistä riippumattomammaksi muista, vaikka kaikkipa joskus apua tarvitsemme. Olen rakentanut kasvulaatikoita, remontoinut kotia, kasvattanut perheelle ruokaa. Opetellut hapanjuurileivontaa (siinä vielä täysin onnistumatta), säilönyt kurkkuja. Ompelen myös vaatteita, mutta mainittakoon että tämä on saanut alkunsa jo kauan ennen maalle muuttoa. Vaikka isommat lapset eivät enää käytä tekemiäni vaatteita, on silti ihana tehdä pienemmille toiveiden mukaista päälle puettavaa. Viimeisimpänä yritin isäni kanssa vaihtaa autoon apulaitteen hihnaa joka pamahti poikki. Tai sanotaanko, että olin innokas apuhenkilö. Jouduin kuitenkin nöyrtymään ja auto kävi ammattilaisen käsissä. Samalla selvisi ettei kotioloissa oltaisi saatu koko hihnaa vaihdettua, sillä auto piti nostaa yläilmoihin.

Toiseksi parasta omavaraistelussa on vuoden aikojen rytmien seuraamisen johdosta tapahtuva kiireettömyys. Ei ole kiire minnekään. Kylmät kuukaudet suunnitellaan, valmistaudutaan ja levätään, ainakin meillä joilla ei ole metsää hoidettavana. Lämpimät kuukaudet nautitaan ulkoilmasta tehden pihatöitä tai leväten, vaikka sitten riippumatossa tammen alla - koska ei ole kiire minnekään. Ainakin itselleni kiireettömyys on noussut tärkeäksi teemaksi viime kuukausina liiallisen stressin johdosta, enkä jaksaisi enää odottaa että lumi sulaa ja piha alkaa vihertämään. Luonnolla, tai puutarhan ja kasvimaan hoidolla on kuitenkin tutkitusti vaikutusta elimistöömme sekä stressitasoihimme ja tämän johdosta aion ensi kesänä todeta aina pihalla kyykkiessäni, että pidän huolta mielenterveydestäni. Jo kymmenen minuutin metsässä olo laskee sydämen sykettä ja vähentää stressiä - ajatella mitä kaikki mahdollinen pihalla vietetty aika tekeekään hyvinvoinnilleni. Ilman innostusta ruoan kasvattamisesta tuskin viettäisin yhtä paljon aikaa ulkona, joten haave omavaraisemmasta elämästä on ehdottomasti tuonut tiettyinä vuodenaikoina elämääni myös terveyden kannalta positiivisia asioita.

Olen sanonut sen monesti ääneen, että haluaisin olla haahuilija. Se ihminen joka haahuilee aamutakissa puutarhassa kahvikuppi kädessä. Se, joka käy kaupassa tukka sotkunutturalla, hymy huulilla. Haahuilijalla on myös kaikki maailman aika käytettäväksi itselleen tärkeiden asioiden tekemiseen, koska se tekee ihmisen onnelliseksi. Haahuilija on myös täysin ymmärtämättään omavarainen monessa suhteessa, sillä haahuilu on mahdollista vain oravanpyörästä irroittautuneille.

Tässäpä vielä linkit muiden #suuntanaomavaraisuus postauksiin

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/omavaraistelun-onnea

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2024

Tilliläntilan Anna https://www.tillintilananna.fi/suuntana-omavaraisuus-onnea-vuodenajoista-ja-ihmisista-ymparillani/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2024.html

FInland urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-3-2024.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/03/maaliskuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/03/jo-vihertaa.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/03/puutarhanhoito-mukavampaa-yhdessa.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-2024-maaliskuu.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-3/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/maasta-ja-maalaisista

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18221

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-3.html

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/03/elama-on-ihanaa-ainakin-valilla.html

Kasvuvyöhyke 4

Sweet food O’Mine https://www.sweetfoodomine.com/puutarha/omavarainen-elamantapa-ilonhetket-ja-nautinnot/

Kasvuvyöhyke 6

Farm Escape https://farmescape.fi/runsauden-ilot-ihmeellinen-elama-ja-ihmiset/

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/03/03/maaliskuu-2024

Vinkkejä omavaraisempaan elämään

Tämä kirjoitus on osa Suuntana omavaraisuus- sarjaa. Kirjoituksen lopusta löydät linkit muiden omavaraistelijoiden blogeihin.

Hyppään mukaan #suuntanaomavaraisuus porukkaan näin helmikuusta 2024. Kun pyydettiin, oli tietenkin pakko hyödyntää mahdollisuus kirjoittaa itseä kiinnostavasta aiheesta, vaikka kohdallani voidaan puhua vasta sinne päin matkasta. Koska omavaraisuus on pyrkimystä riippumattomuuteen, koen että olen tai olemme perheenä tällä hetkellä matkalla kohti omavaraisempaa elämää, emme omavaraisia. Täyteen omavaraisuuteen en tähtää, eikä se sellaisenaan olisi edes mahdollista, omasta mielestäni. Niinpä maalle muuton myötä olen asiaa sen enempää ajattelematta pyrkinyt omavaraistelemaan.

Postauksia ja bloggaajia löydät instasta hästagillä #suuntanaomavaraisuus.

Tarkoituksena on, että joka kuun ensimmäinen sunnuntai klo 9 päräytetään eetteriin omalla aiheella rajattu postaus omavaraisuuteen liittyen. Omavaraistelijoita löytyy melkeinpä joka kasvuvuohykkeeltä ja www.tsajut.fi (Satu) ja www.korkeala.fi (Heikki) koordinoivat hommaa eteenpäin vuosien kokemuksella. Helmikuun aiheena on vinkit omavaraisempaan elämään - innolla odotan myös muiden vinkkejä!

Vinkit omavaraisempaan elämään - #suuntanaomavaraisuus postaus helmikuu 2024

Maalle muutettuamme ensimmäinen kesä meni erilaisia lannoitteita kaupasta kuskaten, sillä halusin tottakai varmistaa että marjapensaat tuottavat satoa sekä viimetingassa laitetut herneet onnistuisivat. Jo ensimmäisenä kesänä muuton jälkeen iski kipinä ruoan kasvattamisesta itse ja siitä koko omavaraisuusajattelu sai alkunsa. Tankkasin itseeni tietoa pihan ja kasvimaan hoidosta ja jokaisessa sivulauseessa mainittiin lannoitus. Tottakai kasvimaata, kukkia ja marjapensaita tulee lannoittaa, mutta lannoitteet löytyvät usein jokaisen keittiöstä valmiina. Tai tuhkapöntöstä. Nyt pian kolme vuotta täällä asuneena alan olla perillä pihan elämästä ja laajempi suunnittelu alkaa olla ajankohtaista. Oma mielenkiintoni omavaraisuutta ajatellen on ehdottomasti ruokaan liittyen kasvimaa ja pihan muut satoa tuottavat puut ja pensaat.

Siispä tässä vinkkini ruoan kasvattamiseen ja puutarhaan/pihaan liittyen omavaraisuus ajattelu edellä (jotka osa on testattu kantapään kautta). 

1. Kananmunankuoret

Meillä kuluu kausittain paljon kananmunia ja aiemmin kuoret menivät biojätteeseen. Kuoret kannattaa kuitenkin säästää ja murskata ilmaiseksi lannoitteeksi.  Kananmunan kuoret sisältävät runsaasti kalsiumia, jota kasvit tarvitsevat mm. kuljettaakseen muita ravinteita kasvissa. Kananmunan kuoret sopivat murskattuina/jauhettuina lannoitteeksi esimerkiksi tomaateille ja muille puuvartisille. Itse olen puutarhanhoidossa sellainen "no, kokeillaan"-tyyppi ja olenkin antanut mursketta ihan kaikille kasveille silmämääräisesti sopivasti kerran kasvukaudessa mitään mittailematta. Mikäli maa on liian hapan, lisäämällä kalsiumia (eli munakuoria) saadaan maaperän happamuutta taitettua. Maaperän pH-arvo kannattaa mitata, mikäli epäilee maan olevan liian hapan, ennen mittavampia kalkki- tai kalsium lisäyksiä.

Olen myös kuullut itseäni kokeneemmilta, että kananmunankuoria voi ripotella rouheampina palasina estämään etanoiden ja muiden tuholaisten pääsyn kasvimaalle, sillä terävät kuorenreunat estävät kulkemisen. Samoin kuoria voi sekoittaa esimerkiksi uuden kasvulaatikon tai penkin kasvualustan sekaan.

Kananmunista johtuvaa tai ei, ainakin marjapensaat ovat nauttineet kuorijauheesta sadosta päätellen.

2. Kahvinpurut

Mistä lie tapa saanut alkunsa, mutta kananmunankuorien tavoin heitän keväisin etenkin perennoille purut. Kahvia keitetään päivittäin ja olen välillä säästänyt puruja isoon kannelliseen lasipurkkiin. On kuitenkin tärkeää varmistaa, ettei purut ole märkiä purkkiin siirrettäessä sillä ne homehtuvat helposti. 

Tänä vuonna kokeilin puruja esikasvatuksessa ja sekoitin pienen määrän mullan sekaan, sillä se kuulemma parantaa kasvualustan koostumusta. Nähtäväksi siis jää, oliko tästä mitään hyötyä.

Kerran kuukaudessa valutan kertaalleen keitettyjen purujen läpi kasteluveden huonekasveille, sekä kesäisin kasvimaan kasteluveteen. Lehdet ovat olleet isompia ja vihreämpiä, mutta en pysty tieteellisesti todistamaan näiden yhteyttä toisiinsa, mutta muistan jo mummoni tehneen samaa. Kahvinpurut sisältävät runsaasti fosforia, typpeä, mineraaleja sekä kaliumia. 

3. Tuhka

Koska torppamme lämpiää puulla, syntyy myös paljon tuhkaa. Tuhkaa voi käyttää lannoitteena mm. marjapensaille, hedelmäpuille, salaatille, tomaatille, sipuleille ja kaaleille. Itse heitän tuhkat keväisin pensaiden ja puiden juurelle ajatellen sen sulattavan lumet nopeammin, mutta kasvit hyötyvät myös mm. tuhkan sisältämästä kaliumista, kalsiumista ja fosforista. Oikeaoppisesti tuhka tulisi lisätä kasveille vasta lumen sulamisen jälkeen, sillä fosfori rehevöittää vesistöjä (sulamisvedet kuljettavat fosforin vesistöihin). Tässä on itsellä parantamisen varaa siis.

Lähde: https://hyotykasviyhdistys.fi

4. Biojätteet kompostiin ja kasvimaalle

Kuuden hengen perheessä biojätettä syntyy. Kahvinpurut, hedelmänkuoret jne. Biojäte kerätään keittiössä, tyhjennetään ulkona biojäteastiaan ja käytetään mullan seassa keväällä. Kiertotaloutta parhaimmillaan. 

Ruoan itsekasvattamiseen liittyy myös oleellisesti esikasvatus. Esikasvatus aloitetaan yleensä jo helmikuussa kasvatettavasta riippuen ja se jatkuu läpi kevään kunnes taimet voidaan siirtää ulos. Kauppojen hyllyt ovatkin näin helmikuussa jo täynnä siemenpusseja, kasvualustoja ja minikasvihuoneita - mutta tarvitaanko niitä kaikkia?

5. Esikasvatus 

Siemeniä tottakai tarvitaan, mikäli aikoo mitään kasvattaa. Siemeniä voi kuitenkin kerätä niin kukista kuin kasveistakin ja hyödyntää ne seuraavana vuonna. Muistan lukeneeni, että keräämällä omalta kasvimaalta siemeniä saa vuosien saatossa juuri oman pihan kasvuolosuhteisiin kouliintuneita kasveja. Siementen keräämisessä tulee kuitenkin huomioida, että kerää vain terveistä kasveista siemenet talteen. Itse keräsin siemeniä viime syksynä vain kukista ja säilöin ne valkaisemattomiin suodatinpusseihin kuivatuksen jälkeen. Pussit kannattaa muistaa nimikoida, ellei halua yllättyä allekirjoittaneen tavoin. 

Unikoista keräsin siemenet talteen 

Esikasvatusta ajatellen minikasvareita ei myöskään tarvitse välttämättä ostaa, sillä tomaatti- ja viinirypälerasiat voi hyödyntää kasvihuoneina esikasvatuksessa. Kansi kiinni, ikkunalaudalle ja lämpö ja kosteus säilyy kuin itsestään. Testattu ja toimii, kunhan muistaa että pohjassa on reikiä joista vesi saattaa valua pitkin lattioita... Ne kannattaa teipata kiinni. Instassa tuli myös vastaan video (jota en tietenkään tallentanut) jossa rasian pohjaan tehtiin vielä enemmän reikiä, jotta jotta vedet valuvat pois. Sisällä esikasvatusta tehden olen kuitenkin teipannut reiät kiinni.

Kasvualustat. Oh my god. On brikettiä, brakettia, taimimultaa, yrttimultaa, kylvömultaa, kuppia ja kappia. On myös soilblokkeri, jolla saa tehtyä omasta kasvualustasekoitteestaan sopivia multapaakkuja siemenille. Ostin soilblokkerin tänä vuonna pitkän pohdinnan jälkeen, enkä usko että enää palaan muiden pariin. Sen lisäksi että saa mieleisensä multaseoksen, tällä säästää myös tilaa, sillä esikasvatusta varten ikkunalaudat ja pöytien aurinkoiset osat ovat pahasti ruuhkautuneet erilaisista purkeista ja purnukoista.

Tarvitseeko kaikkea esikasvattaa ? Kyllä ja ei. Viime kevään taimimurheiden keskellä sisuunnuin ja kylvin avomaankurkkua suoraan maahan, taimien kuollessa ulos siirron jälkeen. Onnistui, vaikka siemenpussin kyljessä mainitaan esikasvatus. Lehtikaalit ehtivät myös hyvin suorakylvönä. En myöskään aina jaksa noudattaa pussin kyljessä olevaa riviväliä, koulimisen yhteydessä voi sitten antaa vähän enemmän tilaa taimille. Etenkin, kun kaikki siemenet ei aina idä.

Esikasvatettuja taimia ei myöskään kannata siirtää ulos liian aikaisin, sillä noh. Ne kuolee. Kaikki. Ja sitten harmittaa. Jos käytössä on kasvihuone, se saattaa pelastaa. Itselläni ei ollut.

Ja koska haaveilen myös hieman helpommasta elämästä, valitsen mieluummin kukkia jotka voi suorakylvää esikasvatuksen sijaan.

6. Mieti mitä oikeasti tarvitset

Kokemuksesta tiedän, että kun kerran pääsee kasvimaalle hulluttelemaan ei paluuta ole. Itse ainakin halusin kokeilla vaatimattomasti kaiken kasvattamista, sen enempää ajattelematta mitä tarvitsen. Jos et syö kyssäkaalia, ei sitä varmasti kannata myöskään kasvattaa. Niinpä sen pohtiminen etukäteen, mitä ja kuinka paljon tarvitsee on paikallaan.

Meidän kasvimaalla kasvaa tästä syystä paljon ainakin lehtikaalia, basilikaa, tilliä, persiljaa, herneitä, ruohosipulia ja kurkkua. Näiden lisäksi löytyy mansikkaa, raparperia ja herukoita, joista kaikista saa maailman parhainta mehua. Tänä kesänä annan perunoille mahdollisuuden ja syksyllä muistan laittaa valkosipulit maahan (nyt ne jäi keittiön tasolle). Lehtikaalit ja yrtit menee "pihalta pannulle" ja osa pakkaseen, mistä niitä sitten riittää ehkä hyvällä tuurilla helmikuulle. Kurkut säilötään, mutta sato on ollut vielä niin pientä että sillä on pärjätty ehkä kuukausi. 

7. Kasvulaatikot 

Jokainen on varmasti nähnyt kaupoissa lavankauluksia, joita kasvulaatikkoina myydään. Olen iso fani niiden helppouden vuoksi. Laatikko maahan, pahvia, risuja, lehtikompostia ja puunpurua pohjalle, mullat ja kompostit päälle ja valmista tuli. Keväällä kääntö ja kompostin lisäys ja taas ollaan valmiina seuraavaan kasvukauteen. Nämä sopivat myös omaan pihaan, jossa ei ole hehtaareja viljelyalaa.

Laatikot on kuitenkin helppo valmistaa myös itse - niistä lavoista. Näin saa juuri sen kokoisia, kuin itse haluaa ja usein vielä ilmaiseksi, sillä kuka nyt omalle työlleen hintaa laskee. Itse tein toissa kesänä laatikoita ja nyt keväällä olisi tarkoitus jatkaa, sillä kasvualaa on tarkoitus kasvattaa.

8. Uskalla aloittaa

Tämä pätee elämässä toki moneen muuhunkin asiaan, mutta kohti omavaraisempaa elämää on helppo mennä pienillä teoilla eivätkä kaikki liity vain ravitsemukseen. Kukaan ei pysty kertaheitolla varmastikaan muuttamaan omaa elämäänsä täysin omavaraiseksi, enkä usko että se tällaisenaan on välttämättä nyky yhteiskunnassa täysin mahdollistakaan.

Mieti, mitä tarvitset ja tee suunnitelma jota lähdet toteuttamaan, ilman painetta onnistumisesta. Olkoon se sitten kasvimaa, neulominen, sähkön tuottaminen itse (paneelit), polttopuiden suhteen omavaraisuuden kasvattaminen, hapanjuurileivonnan aloittaminen tai mikä tahansa vesiautomaatin korjauksesta alkaen. Ilman uskallusta aloittaa ei pääse edes matkalle. Ja matkahan se on tunnetusti tärkein. Voin antaa vertaistukea kaikille: kantapään kautta on tullut monta asiaa opittua.

Itselläni polku, kuten aiemminkin sanottu, on vielä täysin alussa näin pian kolme vuotta maalla asuneena. Parhaimmillaan omavaraisuus ei vaadi kalliita hankintoja, mutta viitseliäisyyttä ja periksiantamattomuutta. Toisaalta taas riippumattomuus voi vaatia tietynlaista irtaantumista, joka vaatii alkuinvestointeja, maksaen itsensä myöhemmin takaisin. Iso osa omavaraisesta elämästä liittyy omalla kohdallani kuitenkin sitkun muuttamiseksi nytkuksi. 

Ja sitten ne linkit muiden omavaraistelijoiden helmikuun kirjoituksiin

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/tavoitteena-taloudellinen-riippumattomuus?

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/mita-omavaraisuustavoite-on-opettanut-suuntana-omavaraisuus-helmikuu-2024

Tillin tilan Anna https://www.tillintilananna.fi/suuntana-omavaraisuus-nikseja-ja-kuulumisia

Apilan kukka https://apilankukka.fi/umpiointi/

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/02/helmikuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-yhteiskirjoitus-2.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/02/mita-loytyy.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/02/toimiva-komposti-varmistaa-sadon.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/02/suuntana-omavaraisuus-2024-helmikuu.html

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/02/suuntana-omavaraisuus-helmikuu-2024.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-2/

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18117

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/02/helmikuun-yhteispostaus.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/02/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-2-niksit.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kotivaraelon-kiintopisteet

Purolan kyläkoulu https://purolankylakoulu1933.blogspot.com/2024/02/helmikuu-2024-omavaraisuus-blogeissa.html

Ihan vaan Tiia https://ihanvaantiia.blogspot.com/2024/02/vinkkeja-omavaraisempaan-elamaan.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2024-niksi-omavarisuuteen

Sweet food O’Mine https://www.sweetfoodomine.com/puutarha/omavaraisempaa-elamaa/

Kasvuvyöhyke 6

Farm escape https://farmescape.fi/omavaraisempi-elama-riippumattomuus-ja-vapaus

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/02/04/helmikuu-2024-pienet-teot/

Kasvukausi 2024 käynnistyy

Niinpä. Pian on helmikuu ja ensimmäiset esikasvatusta vaativat kukat ja syötävät saa kylvää. Se onkin oma jännitysnäytelmänsä, sillä on oltava tarpeeksi lämmintä ja kosteaa. Harmi etten saa tähän liitettyä nauruani, kun sanon lämmintä. Meidän torpan sisälämpötila on tänä talvena ollut +10 ... +16- asteen välillä. Lämmintä on siis riittänyt. 

Mutta se kasvukausi, sehän käynnistyi omalta osaltani viikonloppuna siemeninventaariolla. Edellisvuosista oppineena olen ymmärtänyt, että aina kannattaa tarkistaa kotivarastot ennen siemenkaupoille suuntaamista. Muutoin voi käydä niin kuin itselleni ja huomasin että varastoista löytyi 5 (kyllä, viisi) siemenpussia korianteria. Olisin ymmärtänyt tämän basilikan kohdalla, jota meillä kuluu valkosipulin kaverina melkeinpä jo laittoman paljon. Mutta että korianteri. Ehkäpä korianteri on ollut alitajunnassani ja nyt se yrittää selkeästi viestiä, että kylvämällä kaiken pitää hankkia myös kuivuri, jonka hankkimista olen lykännyt ajatellen sen olevan taas yksi turha väline kaikkien muiden joukossa. Mistä näitä tietää.

Kirjasin tunnollisesti siemenpussit vihkoon, merkitsin päivämäärät vuoden tarkkuudella sekä sen, onko pussi avattu. Näin pysyn ehkä kärryillä siitä, mitä vielä pitää hankkia. Lisäksi jätin tilaa uusille hankinnoille, sillä itseni tuntien jotain tulee aina lisää.

Siemenhankintalistalla ovatkin vain :

• ruohosipuli
• erilaiset salaatit ja
• mansikka

Mansikan suhteen vielä pohdin, josko vain ostaisin taimet, sillä viime vuoden esikasvatuskaaos on vahvasti mielessäni. 

Kasvukauteen liittyy oleellisesti myös pelkkien siementen lisäksi kasvatusalustat. Löysin viime vuonna sellaisia "kiekkoja", joihin löräytetään vettä ja ne turpoavat. Yhden kerran kokemuksella hankin niitä syksyllä alesta lisää. Kiekot saa vanhoihin "pikkukasvareihin" loistavasti ja tilaakin säästyy. Sen lisäksi ne olivat oikeasti toimivia ja jokainen siemen iti, mitä kiekkoihin laittoi.

Uutena välineenä ajattelin hankkia soilblokkerin, joilla saa tehtyä omia kasvatuskuutioita. Koska kaikki on vähän aina välineurheilua, sillä miksi ei helpottaisi jotain asiaa jos se vaan on mahdollista (ja tarpeellista).

Ja kuten alussa mainitsin, tarvitaan myös lämpöä ja valoa. Meillä jälkimmäinen hoituu kasvivaloilla, mutta lämpö tuottaa tänä vuonna harmaita hiuksia. Ei ole hyödynnettävää lattialämmitystä ja talvi on kylmä. Se onkin saanut pohtimaan, mitä kaikkea on tarpeellista esikasvattaa ja mitä pystyy kylvämään suoraan. Ainakin avomaan kurkut ehtivät mainiosti suorakylvettyinä, kuten myös lehtikaali. Suurin osa haaveilemistani kukista on kuitenkin esikasvatettava ja se kieltämättä jännittää. Viime vuonna yksikään esikasvattamani kukka ei kukkinut, vaan kuoli juhannuksen tienoilla. 

Haluaisin kirjoittaa tähän listan, millä varmasti onnistut esikasvatuksessa. Mutta koska omalla kokemuksellani en joka kerta onnistu, listaan tähän sen millä olen itse onnistunut viemään esikasvatusta eteenpäin. 

• hyödynnä viinirypälerasiat minikasvihuoneina
• selvitä etukäteen, mitä pitää kylvää missäkin kuussa
• pidä kylvöt kosteana
• hanki kasvivalo(ja)
  
• älä aliarvioi lämmön vaikutusta
• kouli taimet, muista lannoitus
• älä siirrä taimia ulos liian aikaisin (joskus tuntuu että lämmin ei saavu koskaan, malta silti)

Kohti omavaraisempaa elämää

Torppamme sijaitsee kasvuvyohykkeellä 3, joten kaikki edellytykset erilaisille viljelmille olisi. Viereinen järvi ja isojen puiden varjostama piha tekee kuitenkin pihan oman mikroilmaston huomattavasti haastavammaksi. Aurinkoisia alueita on vähänlaisesti, etenkin sellaisia jonne aurinko paistaisi koko päivän. Lämpötila on aina muutamia asteita yleistä kylmempi, uskon tämän liittyvän juuri järveen ja torpan ja pihan sijaintiin.

Ensimmäisenä kesänä, jolloin torpassa asuttiin ei esikasvatus ollut mitenkään ajankohtaista. Oikeastaan mikään ruoan itsekasvattamiseen ei ollut ajankohtaista. Muutto tapahtui vapuksi 2021. Herneiden ystävänä kylvin tuolloin kuitenkin herneet ja ostin muutamat mansikan taimet. Vielä tuolloin omavaraisuus ei ollut tavoitelistallani vaan syötävän itsekasvattaminen oli lähinnä "kokeillaan mitä tästä tulee"- asteella. Kuitenkin jo syksyllä ajatukset olivat nyrjähtäneet oikeille urille ja halu kasvattaa mahdollisimman paljon syötävää itse oli valtaisa. Mikä mahtava fiilis olikaan kerätä omasta pihasta lautaselle syötävää.

Pihassa on jo entuudestaan  kolme omenapuuta: yksi tuottaa syötävää satoa, toisessa on paha muumiotauti ja kolmas on vielä nuori. Tämän lisäksi pihasta löytyy kaksi kriikunapuuta, luumupuu ja kirsikkapuu. Marjapensaita löytyy yhteensä 14: punaherukkaa mustaherukkaa, valkoherukka, karviaisia ja vadelmaa. Lisäksi raparperia löytyy yksi iso rypäs, sekä pari pienempää. Vadelmapensaita yritin lisätä vuonna 2022, mutta viime kesänä sain huomata että ne eivät olleet selvinneet talvesta.

Samana vuonna kasvatin laatikoissa avomaankurkkua, lehtikaalia, herneitä, erilaisia yrttejä, salaatteja, mansikkaa porkkanaa, ruusukaalia ja parsakaalia. Kaalit tosin menivät tuholaisten suihin ja totesin että vuoden tauko siitä hommasta tekee varmasti hyvää. Kurkuista tein maustekurkkuja ja marjat mehustettiin. Kaikki muu tuli syötyä sitä mukaa, kun satoa tuli. Pakastimeen sain muutaman raparperin varren, marjoja ja yrttejä. Tein valmiita "maustekuutioita" basilikasta, oliiviöljystä ja valkosipulista.

Avomaankurkkuja kypsyi päivittäin

Vuonna 2023 tavoitteena oli lisätä kurkun, herneen ja lehtikaalin satoa sekä kylvää pörriäisille kukkaniittyä. Niinpä. Kurkun esikasvatetut taimet kuolivat muutama viikko ulosviennistä ja huomasinkin että suorakylvö toimi niiden suhteen parhaiten. Kukkaniitty ei koskaan kukkinut ja kurkut olivat pallonmuotoisia hassuja ilmestyksiä sitten lopulta. Sipulit mätänivät paikoilleen ja yrtit katosivat mystisesti. Mikään esikasvattamani kukka ei kukkinut. Vain lehtikaali ja salaatit onnistuivat täydellisesti, saavutus sekin.

En tiedä oliko viime kasvukaudessa oikeasti jotain mystistä, vai oliko koko elämäntilanne viime vuoden niin levällään, ettei mihinkään kyennyt keskittymään täysillä. Kukatkin syötiin reikäisiksi. Lisäksi huhtikuussa alkaneet työt hieman vaikeuttivat päivän kulkua - olinhan ajatellut haahuilevani yökkärissä kahvikuppi kädessä pitkin pihaa koko kesän.

Reikiä ilmestyi joka kasviin, kukkaan ja pensaan lehteen

Käsitteenä omavaraisuus on mielestäni vaikea, sillä se pitää sisällään monta eri ulottuvuutta. Voit olla omavarainen ruoan suhteen, sähkön suhteen, veden suhteen, polttopuiden suhteen. Listaa voi jatkaa. Olen aiemmin ommellut lasten kaikki vaatteet ulkovaatteita lukuun ottamatta itse, tuolloin olimme omavaraisia vaatteiden suhteen, mutta emme materiaalien suhteen.

Mutta ruokaan liittyen omavaraisuuden termi on helppo tai ainakin helpompi: saat ruokaa omasta maasta, eikä sitä tarvitse hakea kaupasta. Sitten kun päästään hifistelyyn, voikin olla omavarainen siementen suhteen, mullan suhteen, lannoitteen suhteen yms. Toiset kasvattavat omiin tarpeisiin lampaita, kanoja tai lehmiä. 

Minulle omavaraisuus liittyy suuresti ruokaan, mutta laajemmin myös ajatukseen että pärjäämme perheenä torpassa ilman ulkomaailmaa. Tämän talven paukkupakkaset ja älyttömät sähkönhinnat ovat opettaneet, että ilman sähköä on tälläisenään mahdotonta pärjätä ja niinpä toivelistalla onkin agrekaatti sekä jonkinlainen latauspiste, jota hyödyntää sähkön ollessa kallista. Ruoan suhteen omavaraisuus pyörii vain kasvukauden ympärillä, sillä esimerkiksi perunan, porkkanan yms. varastointi on mahdotonta ilman puuttuvaa kellaria. Yrttejä tms. saa kyllä säilöttyä ja pakastettua, mutta omavaisuus on siitäkin vielä kaukana.

Unikot yrittivät kukkia kesällä 2023

Niinpä tavoitteeni vuoden 2024 kasvukautta ajatellen ovat:

•  lehtikaalin, kurkun ja sipulien lisääminen
•  syksyllä valkosipulin kylvö
•  marjapensaiden lisääminen
•  muumiotaudin taltuttaminen
•  kasvimaan laajentaminen
•  kukkaniityn onnistuminen
•  perennojen lisääminen
• omavaraisuuden lisääminen

Lisäksi haaveilen kasvihuoneesta, jotta esimerkiksi meillä paljon kuluvien paprikoiden ja tomaattien kasvattaminen onnistuisi. Tähän mennessä en ole koskaan siinä onnistunut taimea pidemmälle. Toinen haaveeni liittyy kanoihin, mutta on todella epätodennäköistä että se homma nytkähtäisi tänä vuonna ajatusta pidemmälle. Lisäksi tontin pienehkö koko asettaa myös omat haasteensa, ei ole hehtaareja hyödynnettävänä. 

Kolmas haave liittyy hapanjuurileivontaan ja sen onkin sen verran pitkä tarina, että se ansaitsee oman postauksensa.

Näillä mietteillä kohti kasvukautta 2024.

Vuodet eivät ole veljiä keskenään

En koskaan lue omia tekstejäni uudestaan julkaisun jälkeen. Se liittyy siihen, etten kestä huomata kaikkia virheitä, ajatuskatkoksia tai ylipäätänsä aiheeseen palaamista. Sosionomi opintojen aikana tästä on muodostunut paha tapa, tekee pahaa lukea jotain omaa.

Olen kirjoittanut kymmeniä blogipostauksia valmiiksi, mutta jättänyt ne julkaisematta. Kynnys kasvoi viikko ja kuukausi kuukaudelta, kunnes viikot vaihtuivat vuodeksi. Ja vähän ylikin. Luin kuitenkin edellisen julkaistun postaukseni uudestaan ja uudestaan. Miten solmussa asiat ovat olleetkaan loppuvuodesta 2022. Jotta päästään tähän päivään, otetaan pikakelauksena vuosi 2023.

Oliko vuosi 2023 helpompi ? Ei. Tuntuu että koko vuosi meni omituisessa sumussa, mikään syötävä ei kasvanut kesällä ja kaikki esikasvattamani taimet kuolivat. Kurkkuja ei tullut muutamaa pallon muotoista yksilöä enempää, basilika meni parempiin suihin. Muumiotauti levisi omenapuista kriikunoihin ja luumuihin. Parisuhde oli varmasti saman muumiotaudin kourissa, mutta porskutti omaan tahtiinsa kaiken härdellin keskellä. Avioero astui voimaan, mutta silti ilmeisesti toisesta luopuminen oli tuskaista sillä asumme edelleen samassa torpassa, yhdessä. 

Vaikka sain osakseni muutama vuosi sitten kuraa, jota en toivo kellekään, olen pystynyt näkemään sen taakse. Älkää odottako legendaarista "minussakin oli vikaa"- lausetta, sillä mikään vika ei muuta tehtyjä asioita tai tee niistä edelleenkään sen hyväksyttävämpiä. Ehkä siis vuonna 2023 kasvoin ihmisenä, kun kasvillisuus jätti kasvamatta. 

Mutta se omavaraisempi elämä. Tai sen tavoittelu oli kyllä laihoissa kantimissa viime kesänä. Marjat, raparperit yms tuottivat satoa lehtikaalin ja herneiden kanssa, mutta muuten sato jäi kyllä naurettavaksi. Voi olla, että muun elämän ollessa kuormittavaa, en samalla tavalla tiedostamattani jaksanut panostaa kasvimaahan. Lisäksi sadon säilöntä tuottaa edelleen haasteita, sillä kellaria ei ole. Ehkä tänä vuonna nikkarilaan ilmestyy mahdollisuus esimerkiksi perunoiden ja omenien varastointiin.

Vuosi 2024 käynnistyi 18 päivää sitten. Tuntuu että ne kaikki 18 päivää ovat olleet intoa täynnä ja olen pystynyt keskittymään hetkeen. Sillä innolla ja toiveikkuudella on hyvä jatkaa vuotta.

Mitä jos?

Voiko kaiken aloittaa alusta ?

Palata lähtöruutuun ja valita toisin. Muuttaisiko se asioita paremmiksi tai kenties huonommiksi. Millainen elämä muovautuisi toisenlaisilla valinnoilla, sillä ajatuksella usein leikittelen. Kiusaan itseäni. Sillä eihän menneeseen voi palata tekemään toisia päätöksiä, valitsemaan toisin. Huonoina päivinä se vaan houkuttelee niin kovasti, ajatus siitä olisiko asiat helpompia. 

Olen kärsinyt koko elämäni siitä, etten koskaan tunnu kuuluvan minnekään. En omaan kotiini, en lapsuuden kotiini. En siihen, tähän tai tuohon ystäväpiiriin. En harrastusporukkaan tai tähän luokkaan. Näin ei siis välttämättä aina tosiasiallisesti ole ollut, mutta minusta on siltä tuntunut. Sen tunteen on liikkeelle saattanut  pieninkin hymähdys, katse tai lause, kommentti vaatteista tai lähinnä niiden hinnasta. Itselleni tyypilliseen tapaan ylianalysoin. Kaikkea, mahdollisimman paljon. Niin myös niitä katseita ja hymähdyksiä. Puhumattakaan siitä miten jotkut sanat ja tapahtumat on kaivautuneet muistiini ja millaisen jäljen ne ovat minuun jättäneet. Poden myös syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, että olen mahdollisesti tehnyt niin jollekin toiselle. Olen aivan varmasti. 

Olen viettänyt elämästäni 20 vuotta miettien miksi. Tai miten. Tai mitä. Jos teen asian x, mitä y siitä ajattelee. Jos teen asian x tavalla xx, ajatteleeko sitten y ystävineen että olen aivan sekopää? Miten tekemäni valinnat vaikuttavat lapsiini viiden vuoden päästä, entä aikuisena.

Aika rankkaa, pohtia aina seurauksia. Tavallaan myös hyvä tapa, sillä miettimällä ja pohtimalla olen välttynyt tekemästä monta huonoa valintaa, vaikka niitä on tehty joka tapauksessa. Seuraavan asian saa käsittää tahallaan väärin, jos niin haluaa. Olen usein miettinyt, millaista elämäni olisi ilman lapsia. Millaista elämää eläisin, missä asuisin tai työskentelisin. Mikä olisi ammattini? Olisinko kuollut?

Olisinko lopulta tavannut miehen, jonka kanssa perustamme perheen aikuisena. Olisiko lapsia ollenkaan ? Olisiko niillä lapsilla lapsieni luonteenpiirteet, miltä he näyttäisivät. Tiedän, aivan turhaa. Mutta se ajatus siitä, että elämä saattaisi olla helpompaa on houkutellut usein. Rakastan lapsiani yli kaiken, eikä kukaan voi väittää, ettenkö olisi tehnyt kaikkea lasteni eteen. Olen lopettanut työt, opiskellut öisin, kuskannut, kokannut, siivonnut. Lohduttanut, kun maailma on potkinut päähän. Luopunut omasta elämästäni, kirjaimellisesti, silloin kun lapseni ovat sitä tarvinneet. Olen vain minä, äiti. En ole tehnyt sitä tietoisesti, mutta kahden erityispiirteisen lapsen kanssa jostain on pitänyt karsia. En hyödy omasta ajasta muualla mitään, sillä sama kaaos, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin odottaa aina kotona.

Mitä jos elämä on elämän murha. Se tappaa hitaasti sisältä, huomaamatta. Sitten kun elämä ei ole sen parempaa, sillä elämä ei tapahdu sitten kun. Elämä tapahtuu nyt.

Mitä sitten kun 2,5 lasta, omakotitalo ja farmariauto ei tuokaan onnellisuutta ?

Sanotaan, että keskiverto ihminen hankkii 2,5 lasta, omakotitalon ja farmarimallisen auton. Jostain kaukaa on lähtenyt liikkeelle urbaanilegenda siitä, mitä elämässä pitää saavuttaa sen ollakseen "keskivertoa" tai "hyvää". On jotain, mitä tavoitella jotta elämä olisi hyvää tai kunniallista. Tällainen ajatus aivoihini on ajettu ja sen mukaan olen elämässäni aina epäonnistunut. Paitsi että viimeisen puolentoista vuoden maaseutuelon aikana olen tehnyt matkan sisimpääni ja joutunut miettimään asioita uudella tavalla.

Kerrottakoon että tämä juontaa juurensa todennäköisesti Eriksonin elämänvaihe-teoriaan (ja johonkin kaukaisuuteen varmasti  ennen sitä), jossa ihminen saavuttaa elämässään tietyt asiat tietyssä järjestyksessä. Ei siitä sen enempää, halutessasi voit perehtyä kehityspsykologiaan vaikka tämän opuksen avulla. Linkki ohjautuu kirjakaupan sivuille.

Tilastollisesti olen keskiluokkainen naishenkilö. En vielä keski-ikäinen, mutta keskiluokkainen. Olen tehnyt elämälleni upgreidauksen, nostanut omaa elintasoani lapsuuden perheeni elintasosta. Lapsuuden perheeni oli perus duunariperhe lähiössä, Helsingissä. Kävin koulua alueella, jossa toiset miettivät mitä syödä ruuaksi kun toiset miettivät millä kulkevat ratsastustunnille tai mitkä uutuusfarkut hankkisivat. Näin kärjistetysti. Yhtään kaunistelematta. Omat vanhempani painoivat niskalimassa duunia, jotta pystyimme asumaan asumisoikeusasunnossa. Oma asunto meni laman myötä. Ei ole salaisuus, että alkoholi on maistunut molemmille ja se on ehkäpä tehnyt oman osansa molempien jaksamiselle ja niille lähtökohdille, joista omaan elämääni ponnistin. En ole kiittämätön, vaan kiitollinen siitä että kaikki oli kyllin hyvää, sillä huonomminkin olisi voinut käydä.

Nyt asun maalla, maalaistorpassa ja lomailen omalla mökillä jonne kuljen sillä tila-autolla jonne mies, 4 lasta, koira ja kissa mahtuvat. Opiskelen ammattikorkeakoulussa kolmatta ammattiani ja väitän löytäneeni sellaisen kutsumuksen, joka ohjaa opintojani oikeaan suuntaan. 

Kuulostaa unelmalta, right? Todellisuus kuitenkin on muuta. Maailmani romahti alkuvuodesta, ei kerran, vaan useasti. Odotinko liikoja? Kyllä. Oliko väärin odottaa liikoja? Ei. 

Jouduin lopettamaan työt opintojen ohella, sillä en yksinkertaisesti jaksanut pyörittää arkea neljän lapsen kanssa. Tämä tuntui riittävän hetkellisesti kunnes paska osui tuulettimeen. Hain avioeroa, sillä koin ja koen edelleen että luottamus katosi taivaan tuuliin. Rakkaus ei kyllä kadonnut ja se asiasta tekeekin vaikeaa. Kuinka voi sulkea elämästään ihmisen, jota rakastaa ?

"Jätä se sika"- tyyliset kommentit toivat hetkellistä helpotusta omaan paskaan olotilaani, mutta mitään pysyvää ratkaisua se ei antanut. Tunteet ja tilanteet piti silti kohdata. Puhuin, itkin, huusin ja raivosin. Koen edelleen etten ole saanut vastauksia kaikkiin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, mutta koen että olen saanut riittävästi vastauksia, jotta voin jatkaa eteenpäin. Juttelu niin kavereiden, tuntemattomien kuin vanhempieni kanssa avasi silmiä monelle asialle. Luottamus on se asia josta en halua tinkiä, mutta voiko elämässä saada kaikkea ? 

Tavallaan myös koin ja koen edelleen etten ole oikeutettu valittamaan, sillä paperilla kaikkihan on hyvin. Mikä on kyllin hyvää ? Tai miksi siihen pitäisi tyytyä?

Kesän vietin itselleni raivoten, mukavia asioita tehden ja talon remppoja edistäen. Puhuin, puhuin ja puhuin, välillä pääni sisällä ja välillä puolisolle. Aloitin harjoittelun josta poiki työsuhde vuoden loppuun saakka. Loppuun palaminen oli muisto vain ja kirjoitin nimen paperiin. Sittemmin tämä oli ehkä virhe, sillä huomaan jo nyt räjähteleväni turhista asioista ja olenkin joutunut pohtimaan loppuvuotta uusiksi. 

Olen koko aikuisuuteni kokenut syvää häpeää ja epäonnistumisen tunnetta juuri siitä syystä, että olen tehnyt kaiken "väärässä järjestyksessä". Aina, jos olen kokenut tilanteeni kuormittavaksi, olen sisimmässäni ajatellut että näin sen kuuluukin mennä, pitää kärsiä koska teen kaiken "väärin". Lopulta aika kuormittavaa. Toki, opiskelu ammattikorkeassa olisi himpun verran helpompaa jos siinä samalla ei tarvitsisi huolehtia jälkikasvusta tai miettiä kuinka talvella sähkön hinnannousut vaikuttavat menoihin.. 

En ole epäonnistunut ihmisenä tai yksilönä, vaikka matkalleni on sattunut monta kuoppaa ja pari syvempää kuilua. Asiat tapahtuvat silloin kun on niiden aika. Jokainen voi kirjoittaa sellaisen elämäntarinan kuin itse haluaa, eikä yhteiskunnan määrittelemien normien tulisi sanella tässä onnistumista.

Silloin kun huomaa olevansa onneton, on aika miettiä mitä itse haluaa. Ei se, mitä ystävä tai kaveri sanoo, yhteiskunta sanoo vaan se mitä juuri MINÄ sanon jotta nautin elämästäni. Maalle muutto oli näistä asioista ensimmäinen, joka sai aikaan suuremman muutoksen. Avioeron hakeminen oli toinen iso muutos joka osoittautui tarpeelliseksi, jotta voimme jatkaa elämää yhdessä. Kolmas asia on puuttuva itsetunto, jota ei ole ollut olemassa vuosiin. Jo pelkästään sen kirjoittaminen saa kyyneleet valumaan poskipäilleni. Asia joka vaikuttaa kaikkeen, aivan kaikkeen. 

Kuitenkin sen sanominen ääneen, ettei ole onnellinen sai aikaan kommentteja niin somessa kuin kasvotusten sen puolesta, että en saisi tuntea näin. En saisi olla onneton, koska kaikki "onnellisuuden elementit ovat läsnä". Koin, että asian sanominen ääneen oli väärin. Että olen jotenkin vääränlainen, viallinen. Kunnes lopulta ymmärsin, että muiden mielipiteillä voi heittää vesilintua. Elämä ei ole aina sitä vaaleanpunaista pumpulia, vaan se on myös ikäviä asioita. Niistä puhuminen tai puheeksi ottaminen ei ole väärin, eikä sitä pidä piilotella. Jos joku haluaa sulkea silmänsä sellaiselta, se on ok. 

Mielenterveyden haasteet ja ongelmat jotka liittyvät itsetuntoon tai masennukseen saavat tällaisista kommenteista bensaa liekkeihinsä. Toki myös muut asiat, mutta nykyaikana somen merkitystä ei voi väheksyä.

Entä sitten kun 2,5 lasta, omakotitalo ja farmariauto eivät tuokaan sitä onnellisuutta ? Onko se väärin  todeta, että jotain tässä hommassa on sellaista joka saa tuntemaan itsensä onnettomaksi ? Vai onko olosuhteissa sittenkään mitään väärää? Miksi en tunne olevani onnellinen, vaikka yhteiskunnan asettamilla mittapuilla näin pitäisi olla. Eikä tätä tule käsittää väärin, en kadu mitään tai ketään elämässäni. Jokin sai vain aikaan tunteen, että jotain puuttuu. Ja kesän aikana huomasin sen olevan luottamus itseeni ja siihen, että voin tehdä melkeinpä mitä vain (lain puitteissa). Kuten myös puhua elämän paskoista puolista. Voin olla onnellinen, vaikka elämääni sattuu surkeita sattumuksia. Mutta onneton minusta tulee sillä sekunnilla kun yritän esittää kaiken olevan ok.

Saako parisuhteessa olla salaisuuksia?

Niin, saako parisuhteessa olla salaisuuksia ?

Kyllä ja ei. Ei ja kyllä. 

Jos salaisuus julki tullessaan loukkaa toista osapuolta, väittäisin ettei sellaisia salaisuuksia kannata hankkia. Se, että ostin taas kukkia kauppareissulla voi hyvinkin olla salaisuus. Toinen osapuoli ei sen ilmi tullessa revi sydäntä rinnastaan, ainakaan toivottavasti. 

Sama pätee vitseihin: vitsi on sellainen, jolle kaikki nauraa. Jos yksi istuu huoneen nurkassa itku silmässä vitsin jälkeen, se on jotain muuta.

Mutta ne salaisuudet. Niitä voi kutsua myös valehteluksi sen jälkeen, kun ne ovat paljastuneet ja loukanneet jotakin. Se, miksi on päädytty pitämään salaisuuksia ja valehtelemaan on oikeasti aika mielenkiintoinen asia, etenkin jos ulkoistan itseni tilanteesta ja otan työminän esiin. Työminä haluaa aina yrittää ymmärtää.

Työminäni ajattelee seuraavaa.

Yleensä siinä vaiheessa kun kokee tarvetta peitellä jotakin, keksitään valhe. Iso tai pieni. Reagointi tapahtuneelle, yritetään selvitä. Tässä vaiheessa ihminen normaalisti havahtuu, ettei homma olekaan ihan ok ja se jätetään siihen. Otetaan nyt vaikka se legendaarinen pettäminen esimerkiksi: olet baarissa ja vaimo/mies kotona. Siihen tulee vetävä mimmi/äijä vähän lirkuttelemaan ja osoittamaan huomiota. Tottakai se tuntuu mukavalta, kun kotonakin aina vaan riidellään eikä seksiäkään ole ollut muutamaan vuoteen. Mutta sitten koet valaistumisen hetken ja jätät asian siihen, odottaahan se puoliso kotona. Se jota rakastat ja jonka kanssa oli tarkoitus vanheta.

Paitsi että sitten tarinasta on se versio, missä yksi asia johtaa toiseen ja ollaan tilanteessa jossa keksitään valheita sille, miksi ei tultu kotiin/housut on rikki/paidassa on huulipunaa/kaula on syöty/rahat on mennyt/you name it. Sen valheen kanssa mennään kotiin tietäen, että valehtelee toiselle päin naamaa ja mahdollisesti asian oikeanlaidan paljastuessa onnistuu satuttamaan toista perinpohjaisesti. Pidetään sitä salaisuutta ja valehdellaan päivästä toiseen, viikosta kuukausiin, vuosia. Asia lävähtää silmille ja sitten ihmetellään miksi toinen reagoi niin vahvasti.

Laitetaan työminä sivuun.

Eikö siinä vaiheessa tule itselle mieleen, että hommassa on jotain väärää jos joutuu keksimään valheita? Miksi ylipäätänsä joutuu miettimään, onko tämä asia x ok? Kolkuttaako omatunto jo siinä vaiheessa? Miksi se kolkuttaa, jos ei ole mitään peiteltävää? Ja eikö siinä vaiheessa tule mieleen viheltää peliä poikki, jos tietää että sillä satuttaa toista ? 

Kaikilla ei tule. Valitettavasti. Mieluummin keksitään se valhe. Kaksi tai kolme. Kymmenen.

Toinen avioliittoni kaatuu (kyllä, se kaatuu parhaillaan, oikein kompuroi harkinta-ajan mudissa) valheisiin. Ei yhteen, tai kahteen. En edes tiedä kuinka moneen, enkä toisaalta halua tietää. Entinen puolisoni kertoi sata kertaa kysyttyäni syyksi valheille sen, että pelkäsi minun suuttuvan. Eli sitä, miten reagoin. Toisaalta, ne ovat kaksi eri asiaa. Suuttumus on tunnetila, jossa en ehkä aina ajattele järkevästi vaan päästän sammakoita suustani. Reagointi on taas toimintaa tunteideni pohjalta. Joskus tekisi mieli reagoida tavoin jotka eivät kestä päivänvaloa, mutta järkevänä aikuisena osaan pitää reagoinnin soveliaalla tasolla kuten erohakemuksen lähettämisellä ja kirjoittamalla pahaa oloani satojen tuntemattomien ihmisten luettavaksi.

Miksi siis suuttuisin, jos tapahtuneissa asioissa ei ole mitään pahaa, mitään mikä ei kestä päivänvaloa? Taustalla toki vaikuttaa se, että aiemmissa suhteissani olen tullut tavalla tai toisella petetyksi sekä olen myös itse pettänyt. Itsetunto hipoo jossain polvien korkeudella ja pelkään aina pahinta, onhan ne pelot aina toteutuneet. 

Vihaan valehtelua, sillä sen takana on aina syy peitellä jotain. Tämä oli myös entisellä puolisollani tiedossa, sillä aivan suhteen alussa muistan itkeneeni sydän verellä  pyytäneeni, ettei toinen koskaan satuttaisi valehtelemalla, sillä en tiedä kestänkö sydämen hajoamista enää kertaakaan. Joten jollain sairaalla ymmärtämisen halulla haluan yrittää ymmärtää, että ehkä siksi tämäkin asia haluttiin salata, ettei vaan sattuisi. Ehkä tämä on karma, joka saa kaiken aikaan? 

Entinen puolisoni piti neljä vuotta salaisuutenaan ystävyyssuhdetta naiseen. Tätä ystävyyssuhdetta ylläpidettiin puheluin ja viestein. Neljä vuotta. Ja nähtiin myös tottakai. Tämä paljastui minulle somen kautta, yhden ainoan kuvan ja kuvatekstin jälkeen. Naisen profiili pamahti tämän jälkeen yksityiseksi.

Asiasta kysyessäni sille vähän naureskeltiin, että mitä mä nyt näin ja että eihän tämä ole mitään. Ensin loukkasi se, että oli valehdeltu, jätetty kertomatta.  Sitten se, että koettiin, ettei ystävyyssuhdetta voi paljastaa vaimolle. Kolmantena se, ettei entinen puoliso kyennyt puhumaan vaimolleen mistään, mutta tälle ystävälle kyllä. Viimeisenä eniten loukkasi kuitenkin se, että neljän vuoden ajan entinen puolisoni pystyi olla kertomatta niinkin tärkeästä ystävyyssuhteesta. Senkin sain kaivamalla kaivaa esille, ensin oli vain "hetki", "jonkun aikaa". Sitten neljä vuotta. 

Tuntui kuin olisin juuri saanut nyrkkeilymatsin verran turpaani. Joka paikkaan sattui. Joka paikkaan sattuu edelleen. Mitä muuta on jätetty kertomatta vuosien varrella? Kirjaimellisesti tipuin ja itkin. Hei, kyllähän se helposti jää mainitsematta jos on saanut uusia ystäviä ja keksitään että puhuttiin "Keken" kanssa. Nimi muutettu.

Aikuisiällä ystävyyssuhteiden solmiminen on rikkaus. Näin minä haluan ajatella. Ystäviä ei koskaan ole liikaa. Vaimoja ilmeisesti voi olla liikaa.

Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että on tullut katsottua peiliin ja mietittyä mitä olen itse tehnyt, jotta ollaan  tässä tilanteessa. Olenko valittanut? Likaa? Liian vähän? Vaatinut jotain liikaa? Liian tiukkapipo? Lihonnut? Katsonut vääriä elokuvia? Pukeutunut väärin? Jotainhan on parisuhteessa ollut vialla. En löydä sille selitystä. En oikeastaan löydä tällä hetkellä millekään selitystä. Kaikki tuntuu hetkestä riippuen mahdottomalta tai mahdolliselta. Uusia asioita paljastuu lisää ja lisää. Kuinka tyhmänä minua on pidettykään.

Voi myös unohtua mainita, että mökkireissulla yhteiselle mökillemme tulikin minulle aivan tuntemattomia naisia vähän saunomaan ja paljuilemaan. Minun maksamaan paljuun, sikäli mikäli sillä ei ole muuta merkitystä kuin se, että en muistaakseni hankkinut sitä tällaistä varten. Noh, tietää sitten jatkossa ainakin mitä varten kaikkea on hankittu. Saako desinfiointiainetta tynnyreissä?

Ensin tässäkin oli kyseessä vain hetki, sitten vähän enemmän ja vähän enemmän. En usko että edelleenkään olen kuullut koko totuutta.

Ai miksi se ei ollut ok homma? Esitetään asia toisinpäin. Minä lähden kavereideni kanssa mökille, napataan sinne pari miestä saunaan ja paljuun ja vietetään iltaa myöhään yöhön. Korvanappiini kantautui juuri tieto että sitä ei katsota hyvällä, eikä se tuntuisikaan kivalta.

Miksi? Voin puhua vain omasta puolestani kertomalla, että taas oli edessä tilanne jossa jaksetaan kestitä muita, yöt läpeensä, keskustella ja nauttia. Kotona sitten aina väsyttää, ei jaksa keskustella tai noh, yhtään mitään muuta kuin nukkua. Ei. Mitään. Muuta. Siksi se tuntuu aika kouriintuntuvasti tuossa vatsan seudulla. Taas. Taas elämä maistuu paremmalta muualla kuin kanssani. En sanoisi että olen mustasukkainen, mutta tilanne jossa parisuhde on niin huonoissa kantimissa että nukutaan eri huoneissa, tälläiset asiat on isoja. Etenkin kun niistä valehdellaan.

Nyt sitten katsotaan, miten se sydän kestää. Kuinka monta salaisuutta vielä paljastuu. Kuinka monta unetonta yötä saan viettää, kuinka monta itkua saan itkeä. Se että pyysin vain yhtä asiaa, älä koskaan valehtele, oli liikaa. 

Joten väittäisin, että jos salaisuus paljastuessaan mahdollisesti loukkaa, älä hanki sellaisia salaisuuksia parisuhteessa. Salaisuudet paljastuu aina ennemmin tai myöhemmin. 

Etenkin jos on kokenut sen kaiken mitä minä.

Arvosta itseäsi, nainen!

Arvostus.

Arvostus on asia jota ei tarvitse ansaita. Jokaista ihmistä pitäisi jo lähtökohtaisesti arvostaa sellaisenaan ja kohdella sen mukaisesti, arvokkaasti. Jokainen on myös toisaalta itse vastuussa siitä, että arvostaa itseään eikä anna muiden kohdella huonosti. Helpommin sanottu kuin tehty.

Lähtökohtana tämä on jo vaikea yhtälö, sillä helposti sitä sietää asioita joiden kohdalla huomaa miettivän, ettei tämä tunnukaan itsestä hyvältä. Lisätään tähän yhtälöön vielä rakkaus ja olemme niin vaikeiden asioiden äärellä että en tiedä kuka olen tästä kirjoittamaan. Kuka määrittelee, mikä on riittävä arvostus ? Voiko sitä määritellä? Mitä olet valmis sietämään, rakkauden nimissä?

Joku kestää syrjähypyt selittäen itselleen että ansaitsi sen, koska on itse ajanut tilanteen siihen pisteeseen. Toinen ei siedä valehtelua yhtään. Kolmas on valmis tekemään mitä tahansa jotta rakkaus, se toinen ihminen siitä viereltä ei katoa koskaan. Neljäs ottaa vastaan iskut ja haukut, koska kyllähän se toinen rakastaa kuitenkin. Olen ollut näistä neljästä ihmisestä jokainen. Olen nämä neljä ihmistä, tai pikemminkin olen viides versio itsestäni johon nämä neljä edellistä versiota ovat vaikuttaneet.

Riittävä arvostus itseä kohtaan näkyy hyvänä olona, iloina, suruina, hymyinä, itkuina. Siinä, että tietää missä omat rajat milloin minkäkin asian suhteen kulkevat. Osaat sanoa ei, silloin kun pitää. 

Elämä on muovannut omaa ajatteluani lukuisia kertoja, aina jonkin kriisin johdosta. Toki elämä on tehnyt osansa, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei surkeilla sattumuksilla olisi isompi rooli. Olen janonnut rakkautta, melkein hinnalla millä hyvänsä. Olen ollut valmis tekemään mitä vaan, jotta saisin kokea sen tunteen, että olen jollekin ykkönen, en aina kakkonen. Sen tunteen, että joku arvostaa minua minuna. Että riitän, eikä aina tarvita jotain sivujuttuja. Surkeiden sattumusten summana tein aikanaan päätöksen ettei minulle enää valehdella. Aivan kuin voisin sen itse päättää, mitä joku muu tekee, mutta ainakin ajattelin voivani päättää ettei sitä tarvitse sietää. Sen verran arvostan itseäni.

Oletpa kuka tahansa, arvosta itseäsi. Niin minullekin sanottiin, kun kaikki räjähti silmille.

Olen kokenut avioeron kerran. Toinen kerta on vireillä. Se sai pohtimaan kaikenlaista, mm. tätä arvostus asiaa. Kirjoitin instagramiin tilini stooreihin yhä pidempiä ja pidempiä pohdintoja eroon liittyen, kirjoitin pahaa oloa pois. Tila oli rajallinen, niinpä idea tästä blogista sai alkunsa. Ja koska nopeat liikkeet ovat näyttäviä, ideasta toteutukseen meni muutama tunti.

Ja voi pojat, tätä pahaa oloa riittää. Toivottavasti joskus myös hyvääkin oloa. Instagramissa tilini on saanut kiitosta sen aitoudesta, siitä etten peittele pahaa oloa, ärsytystä ja vitutusta. Joskus elämä potkii päähän, toisina päivinä katselen maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Niinpä toivon, että tämä blogikin pystyy samaan. Näyttämään elämän sellaisena kuin se on, iloineen ja suruineen.

Koska sitä tämä elämä on, iloa ja surua. Välillä kompuroidaan ja hetken päästä juostaan ylämäkeen hymyssä suin. Sarkasmilla sekä pessimistisellä elämänasenteella elämä maistuu vähän erilaiselta.

 Tervetuloa mukaan!